Valitse tilaajalahjasi

Voitelu tykkilumelle – ohjeillamme onnistut

0

Hiihto-lehti – Voitelu tykkilumelle lähtee lumen laadusta. Suksien hyvä pito karkealla tykkilumella vaatii yleensä sekä pohja- että välikerroksen, jotka pinnoitetaan purkkivoiteella. Luistovoitelussa sukset kannattaa puhdistaa ennen nestevoitelua, jotta nestemäiset voiteet toimivat parhaalla tavalla. Katso ohjevideomme ja onnistu!

Karkealla tykkilumella pitovoitelun on oltava elastista ja kulutusta kestävää. Luistovoitelussa taas on tärkeää käyttää kovaa parafiinia pohjalla ennen nestevoiteen levittämistä. Sininen vaha ei kerää likaa ja kestää kulutusta. Pehmeä voide likaantuu ja kuluu karkealla lumella.

Matalafluorinen vaha antaa riittävän hyvän pohjan nestevoiteelle, mutta enemmän fluoria sisältävä vaha hylkii kosteutta ja likaa vielä paremmin.

Nestevoiteet kestävät kulutusta

Uudet nestemäiset luistovoiteet toimivat mainiosti. Korkeafluorisia nestevoiteita käytetään kilpailuissakin pinnoitteena. Ne muodostavat kovan ja kulutusta kestävän pinnan. Kaikilla johtavilla voidemerkeillä on näitä voiteita eri kelialueille.

Suksia on kuitenkin voideltava aina silloin tällöin vahalla raudalla sulattaen. Jos kuumavoitelu on hankalaa esimerkiksi tilojen puuttuessa, vie sukset voideltaviksi liikkeeseen pari kertaa alkukaudesta. Näin saat suksiin helpoilla nestevoiteilla joka lenkille hyvän luiston.

Puhdista sukset joka lenkin jälkeen

Myös voitelu tykkilumelle alkaa puhdistuksesta. Hyvin kuumavoidellut sukset toimivat varsin pitkään nestevoiteita käyttäen, kunhan puhdistat pohjan aina ennen nestevoitelua. Jos levität nestevoidetta likaiseen pohjaan, epäpuhtaudet pinttyvät tiukasti kiinni, ja pohjan kuviointi menee tukkoon.

Nykyiset liukupintojen puhdistusaineet eivät kuivata pohjaa, vaan pikemmin huoltavat sitä.

Puhdistusainetta levitetään pohjaan ohut kerros ja hangataan kuituliinalla puhtaaksi. Jos haluat mahdollisimman hyvän tuloksen, pyyhkäise kevyesti pari kertaa metalliharjalla ja sen jälkeen hankaa reippaasti nailonharjalla.

Pitovoiteluun elastisuutta karkealle lumelle

Koska tykkilumi on karkeaa, pitovoitelulta vaaditaan kulutuskestävyyttä ja riittävästi elastisuutta. Voitelu tykkilumelle onkin selkeä esimerkki siitä, miten lumen laatu vaikuttaa voiteluun.

Jotta voide ankkuroituu pohjaan kunnolla, karhenna puhdistettu pohja poikittain hankaamalla hiekkapaperilla, jonka karkeus on 100–120. Levitä karhennetulle alueelle joko raudalla sulatettava pohjavoide tai helposti suihkutettava pohjaliisteri.

Levitä välikerrokseksi violettia liisteriä, joka on sitkeää ja tekee kerroksesta sopivan elastisen. Kun liisteri on jäähtynyt, voitelu viimeistellään pintakerroksella. Yleensä nollakelin tai pikkupakkasen tykkilumelle suunniteltu purkkivoide toimii hiihtotunneleissa ja tykkilatujen karkealla lumella pintakerroksena hyvin. Fluoria sisältävä voide kestää likaa ja kosteutta fluoritonta voidetta paremmin.

Pitoa voi säätää levittämällä purkkivoidetta 2–6 ohutta kerrosta ja tasoittamalla synteettisellä korkilla jokainen kerros. Ota purkki mukaan tunneliin tai tykkiladun varteen, sillä viimeinen kerros on hyvä levittää jäähtyneeseen sukseen.

Voitelu tykkilumelle – hiihtotunneleissa eroja

Hiihtotunneleiden lumessa on eroja. Osassa niistä lumi jauhaantuu pehmeäksi ja upottavaksi. Kuivassa jauholumessa pidon saaminen on hankalaa. Pitokarvasuksi ei pidä, eikä nanosuksi luista eikä pidä tällaisessa tunnelissa.

Puhdistettuun ja karhennettuun pohjaan levitetään joko pohjavoidetta tai -liisteriä antamaan kulutuskestävyyttä. Sulatettavan pohjavoiteen tai -liisterin päälle tarvitaan elastiseksi välikerrokseksi violetin kelialueen liisteriä, joka pinnoitetaan purkkivoiteella.

Violetti liisteri toimii esimerkiksi Helsingin Kivikon ja Uudenkaupungin hiihtotunnelissa sellaisenaan, mutta muissa tunneleissa liisteri tai pohjavoide pinnoitetaan pikkupakkasen tai nollakelin purkilla.

Saatavilla on myös pohjavoiteita, jotka voi levittää ilman lämmittämistä purkista hangaten. Tämän kerroksen päälle levitetään muutamia kerroksia tykkilumelle sopivaa purkkia synteettisellä korkilla tasoittaen.

Pitoteippi toimii kuivassa lumessa

Monivaiheisen pitovoitelun vaihtoehdoksi kuivalle tykkilumelle on tarjolla todella helppo vaihtoehto: pitoteippi. Se on monin verroin liisteri- ja purkkivoitelua vaivattomampi tapa saada sukset pitäviksi kuivalla pakkaslumella. Märällä lumella teippi ei pidä.

Pitoteippi toimii esimerkiksi Vuokatin ja Leppävirran hiihtotunnelissa erittäin hyvin. Sen sijaa Kivikon hallissa Helsingissä teippi ei anna tarpeeksi hyvää pitoa jauhomaisessa lumessa.

Märällä lumella punaista liisteriä

Pitokarvasukset toimivat laajalla kelialueella, mutta märällä lumella pito heikkenee selvästi karvan vettyessä. Nanosuksi sen sijaan luistaa ja pitää varsin hyvin. Nautittavan pidon säilölumiladuilla vesikelissä saa levittämällä violetin liisterin päälle pintakerrokseksi punaista liisteriä.

Kaikilla voidemerkeillä on hyvät voitelusuositukset eri olosuhteisiin, joten valmistajien nettisivuilta löydät arvokasta tietoa ja voitelusuosituksia tunneleihin ja säilölumelle.

Teksti ja kuva Seppo Anttila, video Ari J. Hyytiäinen

Juttu on julkaistu alun perin Hiihto-lehdessä 5/2019. Koe suksielämä täysillä, tilaa Hiihto kotiisi >>

Hiihto 5/2019

Jaa juttumme

Kirjoittaja

Hiihto-lehden päätoimittaja ja Juoksija-lehden vastaava päätoimittaja Seppo Anttila kirjoittaa useimmin kestävyysfysiologiasta, hiihdosta, ravinnosta ja lihaskunnosta. Seppo nauttii monipuolisesta liikunnasta luonnossa.

Vastaa