Valitse tilaajalahjasi

Tekniikkakoulu: Opi tehokas kuokka eli perusluistelu ylämäkeen

0

Pidä asento edessä, paina polvia eteen, askella terävästi ja vältä ylävartalon turhaa kiertymistä. Se tuo vauhtia ylämäkiluisteluun. Kuokka eli perusluistelu on kehittynyt suoraviivaiseksi luisteluhiihdon tekniikaksi ja kierrot ovat jääneet pois. Tekniikkakoulu opettaa kuokan sanoina, kuvina ja videolla.

TEKSTI SEPPO ANTTILA KUVAT JA VIDEO SIMO-VILJAMI OJANEN

Perusluistelu eli kuokka on parhaimmillaan ylämäissä ja raskaalla kelillä, mutta kuntoilijat hiihtävät sillä myös tasamaalla. Vauhdin kiihtyessä perusluistelu muuttuu nopeasti epätaloudelliseksi.

Sauvatyöntö osuu vain joka toiselle potkulle kuten mogrenissa. Kuokassa sauvat iskeytyvät lumeen yhtäaikaisesti uuden potkusuksen kanssa. Mogrenissa työntö tehdään vasta, kun suksi on ehtinyt jo liukua pitkään.

Askella terävästi

Kuokka-nimen tekniikka sai siitä, että aikaisemmin vartaloa kierrettiin voimakasti sivulle ja ylävartalo heilui painonsiirtojen mukana. Nykyään ylävartalo ei kierry eikä heilu sivusuunnassa, ja vatsalihakset tekevät työtä suoraan eteenpäin. Luisteluhiihdon kehittyessä yläkehon suora asento havaittiin tehokkaammaksi kuin vanha kuokka, mutta nimi jäi elämään.

Kun pidät asennon edessä ja painat polvia eteenpäin, saat ylämäkiluisteluun tehoa. Takapainoisesta asennosta on raskas tuottaa voimaa, eikä suksi lähde helposti liukuun.

Korosta terävää askellusta. Siirrä paino nopeasti sukselta toiselle. Vaikka suksien V-kulma on ylämäkiluistelussa suuri, vie uusi liukusuksi silti vartalon alle.

Harjoittele perusluistelua myös heikommalle puolelle. Näin lihaksisto kehittyy tasapainoisemmin.

Pitkissä massahiihdoissa heikomman työntöpuolen käyttö tasaa vahvemman potkusuunnan kuormittumista ja ehkäisee tiettyjen lihasryhmien väsymistä ja kramppeja. Lisäksi molempien puolien hallinta mahdollistaa tehokkaimmat tekniikat kaltevilla ladun kohdilla.

Perusluistelu eli kuokka kuvina

 

Hiihdon tekniikkakoulu - perusluistelu

1. PAINONSIIRTO POLVET EDESSÄ

Pidä ylävartalo kallistuneena eteen ja polvet edessä. Askella uuteen potkuun suksi terävästi eteen ja iske sauvat samaan aikaan lumeen.

 

 

hiihdon tekniikkakoulu - perusluistelua

2. SUUNTAA LIIKE ETEENPÄIN

Vältä ylävartalon kiertoa sivulle, vaikka suksien V-kulma ylämäessä on suuri. Rutista työnnössä vatsalihaksilla eteenpäin.

 

TEKNIIKKAVINKIT: KUOKKA eli PERUSLUISTELU

  • Älä päästä ylävartaloa kiertymään ja rutista vatsalihaksilla suoraan.
  • Pidä asento eteenpäin kallistuneena ja paina polvia eteenpäin.
  • Korosta terävää askellusta. Vie uusi liukusuksi vartalon alle.
  • Paranna jalkatyön terävyyttä luistelemalla sauvoitta ylämäkeen.
  • Hiihdä myös käyttämällä vain yhtä sauvaa.
  • Harjoittele tietoisesti heikompaa työntösuuntaa.
  • Vaihda tasamaalla kuokka nopeampiin luistelutekniikoihin, kun vauhti kiihtyy.

 

 

Opettele myös luisteluhiihdon wassberg ja mogren tekniikkakoulussamme!

Julkaistu alunperin Hiihdossa 6/2015

Jaa juttumme

Kirjoittaja

Hiihto-lehden päätoimittaja ja Juoksija-lehden vastaava päätoimittaja Seppo Anttila kirjoittaa useimmin kestävyysfysiologiasta, hiihdosta, ravinnosta ja lihaskunnosta. Seppo nauttii monipuolisesta liikunnasta luonnossa.

Vastaa