Valitse tilaajalahjasi

Fluorinappi ja fluorineste tuovat huippuluiston

0

Fluorineste ja fluorinappi mahdollistavat voitelun nopean pinnoituksen, jolloin luisto paranee entisestään. Nesteitä ja nappeja valmistetaan kaikille keleille, mutta mitä likaisempaa ja märempää lumi on, sitä suurempi hyöty näistä fluoripinnoitteista saadaan. Pinnoitus suojaa myös alla olevaa vahakerrosta estämällä lian tarttumista ja pinnan kostumista.

Teksti ja kuva Markku Joenperä

Varsinkin kevään massahiihdoissa fluoripinnoitteita kannattaa käyttää. Mikään ei estä kuntoilijaa jopa ottamasta massahiihtoon tai ylipitkille hiihtolenkeille fluorinappia mukaan, sillä voidetta voi lisätä vaikka kesken hiihdon.

Fluorinappi ja fluorineste vaativat hyvän pohjatyön

Lähtökohta onnistuneeseen pinnoitukseen on aina se, että pohjatyö on tehty kunnolla. Pohjan on oltava puhdas ja sitä on voideltu riittävän usein. Yksi mahdollisuus on viedä sukset peruskunnostettaviksi ammattilaiselle, jos ei itse sitä halua tehdä.

Jos pohja on kuiva ja pahasti harmaantunut, mikään voitelu ei toimi. Silloin sukset viedään hiontaan. Nykyiset koneet tekevät niin hienon hiontajäljen, ettei suksia tarvitse voidella niin useita kertoja kuin aikaisemmin huippuluiston saavuttamiseksi.

Hionnan jälkeen pohjaan levitetään muutaman kerran pehmeämpää parafiinia, joka sulatuksen jälkeen siklataan ja harjataan. Sitten pohjaan sulatetaan kovempaa kelivoidetta ja toistetaan huolellinen siklaus ja harjaus.

Korkeafluoriset voiteet levitetään aina vasta hyvin tehdyn perusvoitelun päälle. Näin voidekerrokset ja fluoripinnoite kestävät pohjassa paremmin.

Erityyppisiä fluorinesteitä

Kuntoilijankin on helppo käyttää nappeja ja nesteitä, kunhan vaivautuu lukemaan käyttöohjeet. Koska esimerkiksi fluorinesteissä on suuria eroja, vain käyttöohjeisiin tutustumalla voi olla varma onnistumisesta. Esimerkiksi tiettyjä fluorinesteitä ei pidä levittää liian paksua kerrosta.

Fluorinesteitä on kahta tyyppiä. Osa niistä levitetään huoneenlämmössä ja annetaan kuivua, kunnes liuotin on haihtunut. Sen jälkeen voi lähteä heti hiihtämään.

Toisenlainen fluorineste taas käsitellään samalla tavalla kuin fluorinappi eli levityksen jälkeen voide hangataan pohjaan korkilla kiinni ja pohjan kuvio harjataan sen jälkeen auki.

napeilla ja fluorinesteillä voitelu

Fluorinappi on helppo ja riittoisa

Fluorinappi on kuntoilijalle turvallinen valinta. Sitä on helppo käyttää ja lisätä vaikka kesken lenkin. Puristetta hangataan pohjaan ja tasoitetaan nopeasti korkilla. Tarvittaessa märkää pohjaa voi ensin pyyhkäistä nopeasti vaikkapa hanskalla tai hihansuulla.

Vaikka fluoripuristeen hinta kirpaisee, se on riittoisaa. Siitä riittää kuntoilijalle koko talveksi tai jopa useammalle kaudelle.

Kylmä keli vaatii tiiviin pinnan

Kylmällä ja kuivalla lumella fluoripinnoitteelle pitäisi saada tiivis pinta. Se tehdään joko hankaamalla luonnonkorkilla käsin tai käyttämällä porakoneeseen kiinnitettävää rullakorkkia.

Rullakorkki on kuitenkin ammattilaisen työkalu. Sillä voi polttaa suksen pohjan pilalle, jos kierroksia on liikaa ja painetaan paljon.

Lähellä nollaa tai hyvin kostealla lumella suksen pohjaan on saatava paksumpi kerros fluorivoidetta, eikä kerroksen tarvitse olla yhtä tiivis. Nappia voi hangata useita kertoja välillä kevyesti korkilla tasoittaen.

Suksen pohja ei kuitenkaan saa mennä tukkoon, vaan pohjan kuviointi on saatava näkyviin. Kun fluoripinnoitus hangataan korkilla kiinni, pohja pitää harjata sen jälkeen hyvin.

Huippuluistoa tavoiteltaessa pohjaan tehdään vielä käsikäyttöisellä kuviointilaitteella kevytkuvio. Käsikuvio tehdään aina vasta sen jälkeen kun voide on hangattu korkilla kiinni ja harjattu.

Hyvä luisto vähällä vaivalla

Huippuhiihdossa käytetään fluoripulveria lähes aina ja vasta sen päälle tehdään vielä fluoripinnoitus ja käsikuviointi. Kuntoilija sen sijaan pärjää massahiihdosta ilman pulverivoitelua pinnoittamalla korkeafluorisen vahavoitelun pelkällä fluorinapilla.

Massahiihtoihin hyvän luistovoitelun peruskunnostettuihin suksiin saa käyttämällä yhdessä fluoripuristetta ja korkeafluorista luistonauhaa. Pohjaan hangataan ensin fluoripuristetta ja sen päälle vedetään fluoripitoinen paperista valmistettu luistonauha, jotka sulatetaan yhdessä pohjaan kiinni voiteluraudalla.

Luistonauhaa käytettäessä voidepintaa ei tarvitse siklata, koska nauhasta imeytyy vain sopiva määrä voidetta. Jäähdyttämisen jälkeen pohja vain harjataan.

Jaa juttumme

Kirjoittaja

Vastaa